Janne Koukonen

Olen 46-vuotias, naimisissa oleva 2 lapsen isä Mietoisista. Tärkeimmät vahvuuteni ja osaamisalueeni ovat YRITTÄJYYS, TALOUS, MARKKINOINTI sekä LASTEN ja NUORTEN LIIKUNTA.

Nämä teemat ovat olleet iso osa minun elämääni viimeiset 20 vuotta. Yrittäjyys on tuttua vanhuspalveluiden tuottamisen kautta, sillä olin 8 vuoden ajan hoivakotiyrittäjänä yhdessä vaimoni Katrin kanssa. Omien lasten harrastusten myötä olen toiminut lasten liikuntakerhon ohjaajana sekä paikallisen yleisurheiluseuran valmentajana vuodesta 2013 lähtien. Nykyinen työni vakuutusalalla yritysmyyntipäällikkönä on mahdollistanut hyvin erilaisiin toimialoihin ja toimintaympäristöihin tutustumisen Varsinais-Suomen alueella. Haluan olla parantamassa yritysmyönteisyyttä Mynämäen kunnassa. Yrittäjyys luo työpaikkoja kuntaan. 

Lasten ja nuorten liikkumisen tukeminen ja liikuntamahdollisuuksien lisääminen monipuolisesti on hyvin tärkeää. Edullinen harrastaminen kuuluu kaikille. Paikallisten urheiluseurojen ja muiden toimijoiden tukeminen on avainasemassa, jotta alueelliset liikuntamahdollisuudet säilyvät hyvänä tai jopa parantuvat. Lasten ja nuorten tulisi voida harrastaa ja liikkua lähellä omaa kotiaan.

Asun Mynämäen Mietoisten kylässä. Kannatan ilmaista tonttitarjontaa kylätaajamien läheisyyteen. Myymätön tontti ei tuota mitään ja uusi rakennettu talo on pysyvä uusi asuinpaikka ja verotulo kuntaan! Pidän tärkeänä Mynämäen alueella olevien kylien palveluiden kehittämistä ja alueiden säilyttämistä elinvoimaisina. Asuntojen ja tonttien arvo säilyy kun palvelut ovat kunnossa.

Mynämäen sijainti on loistava. 50km työssäkäyntisäteellä on aivan mielettömät työmahdollisuudet. Meillä on turvallista asua, kouluverkko on hyvä ja lukio ihan parasta tasoa Suomessa. Lasten harrastusmahdollisuudet ovat monipuoliset ja täällä on edullista asua sekä hyvät tieyhteydet. Tässä on kaikki ainekset menestykseen! Mynämäen pitää osata MARKKINOIDA itseään. Kuntaan saadaan varmasti uusia asukkaita kun saadaan nämä asiat ihmisten tietoon. Mynämäen alueella on myös alueen parhaat markkinointipaikat: 8-tie ja Kustavintie. Jos minut valitaan valtuustoon, niin teen kaikkeni, että näihin paikkoihin saadaan mainokset kaikkien nähtäville. 

Olen toiminut Raision seudun kristillisdemokraattien paikallisosaston puheenjohtajana vuoden 2021 alusta.